maanantai 27. toukokuuta 2013

Johanna Oraksen taidetta Topeliuksessa

Kun olimme päättäneet ottaa Topeliuksen lomahuoneistoihin Johanna Oraksen taulut, annoimme Johannalle ohjeeksi, että tauluista pitäisi kuvastua Topeliuksen ihailu Punkaharjua kohtaan. Kaikki taulut ovat nyt paikoillaan, ja täytyy sanoa, että Johanna on tehnyt aivan loistavaa jälkeä, ei voi kuin ihailla. Topeliuksessa on 12 huonetta ja Johanna rakensi taulujen punaiseksi langaksi eri kuukaudet Punkaharjulla. Tässä muutama maistiainen, loput saatte tulla katsomaan paikanpäälle.


Huoneisto 1 B, Topeliuksen sulkakynä eli maaliskuu

Huoneistossa 1 B sijaisee maaliskuun teos Topeliuksen sulkakynä, jota Johanna kuvailee näin: "Taustalla välkkyy harjumaisema ja runoilijan sulkakynä humaltuu kevään tuoksusta. Suomalainen luonto ympäröi hänet vilpittömän karusti, mutta ah, niin voimakkaasti."


Huoneisto 1 F, Jääkukkia eli tammikuu.

Huoneiston 1 F maalauksen innoittajana on ollut Jääkukat Punkaharjun talvessa. Tammikuusta Johanna sanoo näin: "Taustalla huurteinen harju huokailee horrostaan. Talvi on kauneimmillaan ja jokainen jääkukka kätkee salaisuuden. Jokainen lumitähti kimmeltää kirkkaasti kilpaa taianomaisen tammikuun kanssa."


Huoneisto 2 D, Suloinen suvi eli heinäkuu.

Lopuksi vielä kakkoskerroksen upea Suloinen suvi -teos: "Päivänkakkarat niityllä keinuttelee viekottelevan kesätuulosen puhaltaessa. Auringon paahteinen kuumuus hyväilee ihoa. Uskallanko kokeilla: rakastaa,ei rakasta..."

Varaa lomahuoneisto het oitis täältä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti